Kokonaisuus haltuun

Julkisesta liikenteestä julkiseen liikkumiseen

Julkisen liikenteen suunnittelu on kokonaisuuksien hallintaa. Käsitteenä julkinen liikenne sisältää joukkoliikenteen, perinteiset taksipalvelut sekä uudet julkisen liikenteen vaihtoehdot, kuten yhteiskäyttöautot ja kaupunkipyörät. Kaupunkien julkisen liikenteen järjestelmän suunnittelu on liikkumisen suunnittelua, jolla on keskeinen kaupunkikehityksellinen rooli.  Siihen vaikuttavat monet tekijät: maankäytön, asumisen ja elinkeinoelämän kehittämisellä voidaan tukea vahvojen joukkoliikenneverkostojen muodostumista ja joukkoliikenne-etuuksia. Liikenneverkon suunnittelulla voidaan suosia joukkoliikennettä muun muassa rakentamalla vahvat ja nopeat runkolinjat sekä osoittamalla busseille ja raitiovaunuille oikoreittejä ja ohjata samalla autoliikenne kiertoreitille. Tällöin sama matka on joukkoliikenteellä nopeampi kuin autolla, mikä lisää joukkoliikenteen kilpailukykyä.

Lisäksi pysäköintipolitiikalla voidaan lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Jos ihmiselle on helpompi kävellä kotiovelta joukkoliikennepysäkille kuin pysäköintialueelle, hän todennäköisemmin valitsee joukkoliikenteen useimmilla matkoilla – varsinkin, jos joukkoliikennematka on nopea, luotettava ja vaivaton. Olennaista on myös liitynnän helppous joukkoliikenteeseen. Pyöräily ja kävely ovat ensisijaisia liityntämuotoja, jolloin pyöräily- ja kävely-yhteyksien merkitys pysäkeille korostuu. Samoin autoliikenteen liityntäyhteydet ja –pysäköinti vaativat huomiota. Raideliikenteen runkolinjoja voidaan myös syöttää bussiliikenteellä, jossa automaatio korostuu tulevaisuudessa. Ennuste on, että ensimmäisenä itseajavat ajoneuvot yleistyvät joukkoliikenteen syöttölinjoilla.

Autoilua täytyy rajoittaa, jos ihmiset halutaan saada käyttämään
kestäviä kulkumuotoja. - Christian Berger, City of Strasbourg

Miten tähän päästään?

Päämääränä kaupunkiliikenteen suunnittelussa tulee olla se, että mahdollisimman moni ihminen käyttää mahdollisimman monella matkalla auton sijaan kestäviä liikennemuotoja. Se ei synny itsestään, vaan tarvitaan kokonaisvaltaista radikaalia suunnittelua, jossa tietyillä vyöhykkeillä suositaan kestäviä liikennemuotoja ja matkaketjuja. Se vaatii väkisin autoilun rajoittamista tietyillä alueilla tai väylillä, mikä puolestaan vaatii autoilun hyvää suunnittelua osana kokonaisuutta.

Suunnittelun lähtökohta on hyvin yksinkertainen: ihminen valitsee sen kulkumuodon, joka on hänelle helpoin, nopein ja mukavin vaihtoehto. Tämän tiedon nojalla tulee tehdä päätökset, millaista liikkumista halutaan tukea. Joukkoliikenne käsitetään usein sosiaalisesti tasapuolisena peruspalveluna, joka on joukkoliikenneviranomaisen lakisääteinen velvollisuus. Sen suunnittelu on perinteisesti hyvin tuotantokeskeistä: pääfokus on toiminnan optimoinnissa ja operationaalisissa kustannuksissa. Suunnittelun lähtökohdaksi tulisi kuitenkin nostaa asiakas, sillä asiakas on kaupungin ”kuluttaja”, joka tekee liikkumispäätöksensä itsekkäistä syistä – joista mukavuudenhaluisuus on yksi vahvimpia.

Tänä päivänä ihmiset vaativat käyttämiltään palveluilta yhä enemmän yksilöllisyyttä, laatua ja toiminnan varmuutta. Myös tuotteen oman, persoonallisen identiteetin merkitys korostuu palveluita valittaessa. Samaan aikaan fyysinen liikkuminen monimuotoistuu: julkinen liikenne vaatii yhä monipuolisempaa ja yksityiskohtaisempaa informaatiota, ”jokaiselle jotakin” -periaatteella. Uudet julkisen liikenteen palvelut täydentävät perinteistä joukkoliikennettä ja monimuotoistavat järjestelmää.

Kokonaisvaltaisen suunnittelun onnistumiseksi vaaditaan kokonaisvaltaista yhteistyötä. Suunnitteluprosessissa tulee sen laajuudesta riippuen olla kaikki asianosaiset sidosryhmät edustettuina alusta loppuun saakka: muun muassa eri hallintokunnat, liikennemuodot, asukkaat, kaupungin ja valtion joukkoliikenneoperaattorit, elinkeinoelämä, kauppa, autoliitto, pyöräliitto, pysäköintilaitokset, oppilaitokset sekä päätöksentekijät. Kaiken A ja O on joukkoliikennemyönteinen politiikka. Ilman poliittista tahtotilaa joukkoliikenteen edistäminen on mahdotonta – tai ainakin hidasta ja vaivalloista. Tarvitaan tietoa, hyviä kokemuksia, vakuuttavia puolestapuhujia sekä isoja massoja, joilla päätöksentekijöitä vakuutetaan joukkoliikenteen edistämisen tärkeydestä. Lisäksi tarvitaan hyvää ja säännöllistä kahdensuuntaista vuoropuhelua poliitikkojen kanssa. Parhaimmissa joukkoliikennekaupungeissa he ovat aktiivisesti mukana jopa joukkoliikenteen suunnitteluprosessissa.

”Päämääränä kaupunkiliikenteen suunnittelussa tulee olla se,
että mahdollisimman moni ihminen käyttää mahdollisimman
monella matkalla auton sijaan kestäviä liikennemuotoja.

Asiakas ensin – järjestelmää unohtamatta

Vaikka julkista liikennettä suunniteltaisiin asiakas edellä, ei järjestelmää saa unohtaa. Järjestelmän hallinta on edellytys asiakaslähtöiselle julkiselle liikenteelle. Hyvä esimerkki järjestelmän hallitsemattomuudesta on Ruotsin raideliikenteen lopullinen yksityistäminen vuonna 2010. Junaliikenteen tarjonta on lisääntynyt ja matkustajamäärät ovat lisääntyneet, mutta käyttäjän kannalta järjestelmä näyttäytyy sekavana: jokainen operaattori myy omia lipputyyppejään ja vastaa omasta informaatiostaan, minkä myötä järjestelmä on vaikea erityisesti uudelle käyttäjälle. Myös säätelemätön markkinaehtoinen kaupunkiliikenne on aiheuttanut vastaavia ongelmia Iso-Britanniassa, muun muassa Manchesterissa. Joukkoliikenteen palvelutaso on heikentynyt merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana, sillä operaattorit ajavat vain kannattavia linjoja. Esimerkiksi omakotitalovaltaisille alueille joukkoliikennetarjonta on puutteellista.

Julkinen sektori käyttöalustan tarjoajana

Jatkuvasti muuttuva julkinen liikenne tarvitsee järjestelmällisen muutoksen. Uusien, yksityisten liikennepalveluiden myötä julkisella sektorilla tulee olemaan yhä suurempi rooli liikkumispalveluiden käyttöalustan tarjoajana, jonka käyttäjinä toimivat palvelutarjoajat asiakkaineen. Julkisen ja yksityisen sektorin pelisääntöjä tulee tarkastella tapauskohtaisesti niin, että asiakas saa parhaimman mahdollisen palvelun. Jokainen kaupunki on erilainen, ja tähän erilaisuuteen pitää löytää parhaimmat käytännöt. Olennaista on, että asiakkaan näkökulmasta julkinen liikkuminen on yksinkertaista: tätä edesauttaa yksinkertainen järjestelmä sekä yhtenäinen lippu- ja informaatiojärjestelmä.

Julkisen liikenteen suunnitteluun esitetään tässä tutkimuksessa uudenlaista allianssimallia. Allianssimallille tyypillisesti keskeiset sidosryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä yhteisellä organisaatiolla ja jakavat projekteihin liittyviä riskejä. Allianssissa osapuolten periaatteena on avoimuus ja yhtenäinen päätöksenteko, mikä helpottaa jopa vastakkaistenkin intressien sovittelua. Allianssimallista on sekä Suomesta että ulkomailta erittäin positiivisia kokemuksia. Koska joukkoliikenteen suunnittelu liittyy olennaisesti lukuisiin muihin osa-alueisiin, kuten kaupungin imagoon, politiikkaan, maankäyttöön, viihtyisyyteen, ympäristöystävällisyyteen ja ennen kaikkea ihmisiin, on perusteltua, että näihin tekijöihin liittyvät sidosryhmät tekevät nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. Allianssimalliratkaisuun voit tutustua täältä.